Tauota ja vaihtele asentoa opiskelupäivän aikana

Hyvällä opiskeluergonomialla ja sopivilla opiskeluvälineillä voidaan vähentää opiskelusta johtuvia tuki- ja liikuntaelinvaivoja keventämällä niihin kohdistuvaa rasitusta. Ergonomiset ratkaisut eivät kuitenkaan yksin riitä ehkäisemään staattisen paikallaanolon, kuten istumisen, aiheuttamaa tuki- ja liikuntaelinten rasitusta.

Pitkäkestoiset staattiset työskentelyasennot rasittavat tuki- ja liikuntaelimistöä riippumatta siitä, mikä asento on. Esimerkiksi ryhdikäs istuma- tai seisoma-asento ei ehkäise paikallaanolosta aiheutuvia tuki- ja liikuntaelinten kiputiloja. Niinpä ”hyvään ryhtiin” pyrkimisen sijaan kannattaa huomioida riittävä asennon vaihtelu ja tauottaa opiskelua. Tärkeää olisi löytää myös rento työskentelyasento, sen sijaan että jatkuvasti yrittäisi aktiivisesti ylläpitää “hyvää ryhtiä”.

Istumisen ja paikallaanolon haittoja voi vähentää helpoiten lyhentämällä paikallaanoloon käytettyä aikaa. Pitkäkestoista istumista kannattaa siis tauottaa tiheästi, noin puolen tunnin välein, esimerkiksi nousemalla ylös tuolista ja jaloittelemalla. Jo aivan lyhyetkin tauot ovat hyödyllisiä. Istumista voi tauottaa myös työskentelemällä välillä seisten, etenkin jos työpöytä on säädettävä. On kuitenkin muistettava, että seisominenkin on paikallaanoloa. Seisomista suositeltavampi vaihtoehto istumisen tauottamiseen on kevyt liikuskelu, kuten jaloittelu.

Oppilaitoksissa on tärkeää tunnistaa asenteita ja tapoja, jotka kannustavat tai toisaalta estävät liikkumisen opiskelupäivän aikana. Oppilaita tulisi innostaa ja motivoida tauottamaan opiskelua ja vaihtelemaan työskentelyasentoja opiskelun lomassa.

Näin lisäät liikettä opiskelupäiviin:

  • Vaihtele työskentelyasentoja säännöllisesti ja usein opiskelupäivän aikana:
    • Nouse välillä seisomaan, liikuskele ja jatka oppitunnin seuraamista seisten.
    • Jos mahdollista, vaihtele työtuolin säätöjä, esim. istuimen ja selkänojan kallistuskulmia, käytä hyödyksesi istuimen keinumistoimintoa tai vaihda välillä työtuolia opiskelupäivän aikana.
  • Taukojumppaa välitunneilla/tuntien välissä. Tee pumppaavia verenkiertoa elvyttäviä liikkeitä, kuten käsien ja hartioiden pyörityksiä, vartalon kiertoja ja kyykkää alas-ylös. Tai tehkää kesken tunnin yhteinen taukojumppa.
  • Käytä hyväksi siirtymät luokkatilojen välillä, ja valitse portaat hissin sijasta, kun se on mahdollista.
  • Pidä toiminnallisia oppitunteja ja järjestä oppitunti silloin tällöin ulkona kävellen

 

 


 

Back to Move!